SUOMUN RINTEET ON SULJETTU KESÄKSI. TERVETULOA TAAS ENSI KAUDELLA.
Suomulla nautitaan laskemisen riemusta.
Suomun 13 vaihtelevaa ja monipuolista rinnettä tarjoavat haasteita yhtä lailla alansa eksperteille kuin aloittelijoillekin.
Suomutunturin korkeusero on 250 metriä ja kaikki rinteet nousevat 408 metrin korkeuteen.
Pisin lasku on 1700 metriä.
Pohjoispuoli
Suomun pohjoispuoli houkuttelee kokeneita laskijoita mustilla ja punaisilla rinteillään. Rinteiden hyvä profiili ja laskettavuus tarjoavat nautinnollisia haasteita alusta loppuun.
Jotain rinteistä kertoo sekin, että Suomulla pitävät harjoituskeskustaan monet alppi- ja freestylemaajoukkueet.
Lautailijoita ja temppuilijoita pohjoispuoli haastaa hyppyreillä, bokseilla, reileillä ja kumpareilla. Vaativuutta arvostavan kannattaa testata musta Syöksyrinne, jossa maailman Cupinkin voittaja on kokenut alku-uransa huippuhetkiä!
Hotellin edessä 400 metriä pitkä tekniikkarinne, johon hotellin terassilta hyvä näkyväisyys.
Eteläpuoli ja eturinteet
Aloittelijoille ja nautiskelijoille sopivat parhaiten hiihtokeskuksen eturinteet sekä itäpuoli, jossa lasketellaan leppoisasti mäntymetsän kätköissä, suojassa tunturin tuulilta. Puolukkapolun rinteeltä löytyy viihtyisä, suojainen laavu makkaran paistoon ja hiihtäessä koville joutuvan kropan lepuuttamiseen.
Perheen pienimmille Itä-Suomulta löytyy naruhissillä varustettu lasten rinne.